Tämä on tämän blogin avaus.

Huijaan helposti itseäni treenin määrällä. Lisäksi huijaan itseäni sekä liikunnan, että syömisen määrällä. Nyt se voisi loppua. Tai siis loppuu. Tähän kirjoitan jokaisen todellisen treenin. Otan itseäni niskasta kiinni ja alan voimaan paremmin. Ensimmäinen suuri tekoni on kolmannen koiran hankita. Olen päättäny, että nyt alkaa kunto kasvamaan. Se koira tarvitsee kunnolla liikuntaa. Aivan toisella tavalla kuin kaksi puudeliani. Olen toki jo tottunut kävelemään lenkkiä pitkästikkin1-3 kertaa viikossa, mutta nyt tästä tulee jokapäiväinen tapa. Ja täytyy sanoa.. ihanaa on ollut. Pennun kanssa lenkki on ollut tosin puolet lyhyempi kuin vanhempien koirieni kanssa. Tukikohdan kautta toiselle reitille lähtiessä pikkukoira jää autolle odottelemaan. Se kyllä jaksaisi, mutta pelottaa, että pilaan sen omalla innokkuudellani. Että rikon sen nivelet metsässä.. jne. Ehkä ihan turha huoli. Ajattelin kuitenkin odotella vielä muutaman kuukauden ennenkä alan lenkkeillä sen kanssa enemmän.

Lyhyt esittely alkuun:
Wanha koirani: Riisa, kääpiövillakoira narttu (leikattu), 8,5v. Äkänen wanha akka, joka on ollut elämäni koira siihen asti kunnes puri minua käteen lujaaaaa... On se vieläkin, mutta suhtautuminen siihen on kyllä muuttunut siitä puremasta johtuen jotenkin. Riisan päälaji on ollut agility, kilpailisimme sen kanssa mini3 luokassa, mikäli vauhti riittäisi. Vanhenemisen myötä agility on muuttunut lähinnä shownais -meiningiksi... mihinkään ei ole kiire, mutta hauskaa on. Yleisöllä ainakin. Kestää toistoja ja hiillostusta, mutta jos mopo ei kulje niin ei kulje. Tarkoitukseni olisi opettaa sille vielä jälkeä samalla kun pennullekin. Puuttumista tokoon olen harkinnut myös vähän totisemminkin. Sillä kuitenkin tuo taistelutahto on säilynyt. ;)

Semikoirani: Niin... semisti koirani. Se ei tarkoita, että se olisi vain vähän minun vaan, että se on ehkä enemmänkin kuin kissa. Poppa, keskikokoinen villakoira narttu (leikattu), 5v. Ujo pikkuipana ikuisesti. Stressikoiran oireita hoitaen siitä on saatu koiraksi luokiteltava eläin. Poppa on lähinnä himpun yksioikoinen ...yksinnkertainen.. Sellainen, jonka elämän suurinta nautintoa on juokseminen lujaa. On todellista riemua myös itselle nähdä tuon eläimen juoksemista. Se on niin kaunista, eteenpäin suuntautuvaa, nopeaa ja helpon näköistä. Tältä viehättävältä neitiotukselta ei voi vaatia mitään. Kaikki uusi saa sen lukkoon. Agilityssä pelkkä esteiden väärä järjestys saa sen jalat kulkemaan kuin siirapissa. Se kuitenkin pitää lajista aina kun se ei mene liian totiseksi. Mitään sellaista, jossa se joutuu tekemään jotain käskyn alaisena.. ei sen kanssa voi tehdä. Se on sohvalla se, joka painautuu kainaloon.. tarvitsee roiman annoksen hellyyttä ja ymmärrystä sekä lämmittää sydäntä olemalla vain se ipana, joka näyttää apinalta kun se istuu sylissä yhdellä kädellä kannatellen.

IcoNaattori: Austraalian Kelpie uros, Ico n.3,5kk.  :) Iih!.. Se syö kaikkea mitä sen eteen sattuu. Se käyttää hampaitaan ihan kaikkeen mitä se keksii. On oikea päänvaiva miettiä mihin kaikkeen kanavoisin tuota ihanaa toimintaa. Siis mihin järkevämpään. On jännittävää seurata ja huomata millainen paketti tosiaan on työkoira ja paimenkoira. Se oppii hirmuisella vauhdilla.. tekee työtä mielellään.. se kestää toistoja.. sen into pysyy ja pysyy. Ehkä se on juuri se juttu.. se into.. se saa minutkin innostumaan ihan täysillä..saa minut lisäämään omaakin liikkumistani. MInun on pakko keksiä sille tekemistä.. tai se keksii minulle.. tai kodillemme.

Olen ammatiltani valokuvaaja ja työni veisi kaiken mahdollisen ajan elämästäni.. jos minulla ei olisi koiria.. kuolisin varmaan. Tai homehtuisin kuvankäsittelyvuoren sisälle. Tämä blogi keskittyy varmasti enemmän Icon (Gigabit Iwai) kehitykseen. Ainakin aluksi. Kirjaan kuitenkin myös jotain muuta kehittymistä.