Tämä on tämän blogin avaus.
Huijaan helposti itseäni
treenin määrällä. Lisäksi huijaan itseäni sekä liikunnan, että syömisen
määrällä. Nyt se voisi loppua. Tai siis loppuu. Tähän kirjoitan
jokaisen todellisen treenin. Otan itseäni niskasta kiinni ja alan
voimaan paremmin. Ensimmäinen suuri tekoni on kolmannen koiran hankita.
Olen päättäny, että nyt alkaa kunto kasvamaan. Se koira tarvitsee
kunnolla liikuntaa. Aivan toisella tavalla kuin kaksi puudeliani. Olen
toki jo tottunut kävelemään lenkkiä pitkästikkin1-3 kertaa viikossa,
mutta nyt tästä tulee jokapäiväinen tapa. Ja täytyy sanoa.. ihanaa on
ollut. Pennun kanssa lenkki on ollut tosin puolet lyhyempi kuin
vanhempien koirieni kanssa. Tukikohdan kautta toiselle reitille
lähtiessä pikkukoira jää autolle odottelemaan. Se kyllä jaksaisi, mutta
pelottaa, että pilaan sen omalla innokkuudellani. Että rikon sen
nivelet metsässä.. jne. Ehkä ihan turha huoli. Ajattelin kuitenkin
odotella vielä muutaman kuukauden ennenkä alan lenkkeillä sen kanssa
enemmän.
Lyhyt esittely alkuun:
Wanha koirani:
Riisa, kääpiövillakoira narttu (leikattu), 8,5v. Äkänen wanha akka,
joka on ollut elämäni koira siihen asti kunnes puri minua käteen
lujaaaaa... On se vieläkin, mutta suhtautuminen siihen on kyllä
muuttunut siitä puremasta johtuen jotenkin. Riisan päälaji on ollut
agility, kilpailisimme sen kanssa mini3 luokassa, mikäli vauhti
riittäisi. Vanhenemisen myötä agility on muuttunut lähinnä shownais
-meiningiksi... mihinkään ei ole kiire, mutta hauskaa on. Yleisöllä
ainakin. Kestää toistoja ja hiillostusta, mutta jos mopo ei kulje niin
ei kulje. Tarkoitukseni olisi opettaa sille vielä jälkeä samalla kun
pennullekin. Puuttumista tokoon olen harkinnut myös vähän
totisemminkin. Sillä kuitenkin tuo taistelutahto on säilynyt. ;)
Semikoirani: Niin... semisti koirani. Se ei tarkoita, että se olisi
vain vähän minun vaan, että se on ehkä enemmänkin kuin kissa. Poppa,
keskikokoinen villakoira narttu (leikattu), 5v. Ujo pikkuipana
ikuisesti. Stressikoiran oireita hoitaen siitä on saatu koiraksi
luokiteltava eläin. Poppa on lähinnä himpun yksioikoinen
...yksinnkertainen.. Sellainen, jonka elämän suurinta nautintoa on
juokseminen lujaa. On todellista riemua myös itselle nähdä tuon eläimen
juoksemista. Se on niin kaunista, eteenpäin suuntautuvaa, nopeaa ja
helpon näköistä. Tältä viehättävältä neitiotukselta ei voi vaatia
mitään. Kaikki uusi saa sen lukkoon. Agilityssä pelkkä esteiden väärä
järjestys saa sen jalat kulkemaan kuin siirapissa. Se kuitenkin pitää
lajista aina kun se ei mene liian totiseksi. Mitään sellaista, jossa se
joutuu tekemään jotain käskyn alaisena.. ei sen kanssa voi tehdä. Se on
sohvalla se, joka painautuu kainaloon.. tarvitsee roiman annoksen
hellyyttä ja ymmärrystä sekä lämmittää sydäntä olemalla vain se ipana,
joka näyttää apinalta kun se istuu sylissä yhdellä kädellä kannatellen.
IcoNaattori: Austraalian Kelpie uros, Ico n.3,5kk. :)
Iih!.. Se syö kaikkea mitä sen eteen sattuu. Se käyttää hampaitaan ihan
kaikkeen mitä se keksii. On oikea päänvaiva miettiä mihin kaikkeen
kanavoisin tuota ihanaa toimintaa. Siis mihin järkevämpään. On
jännittävää seurata ja huomata millainen paketti tosiaan on työkoira ja
paimenkoira. Se oppii hirmuisella vauhdilla.. tekee työtä mielellään..
se kestää toistoja.. sen into pysyy ja pysyy. Ehkä se on juuri se
juttu.. se into.. se saa minutkin innostumaan ihan täysillä..saa minut
lisäämään omaakin liikkumistani. MInun on pakko keksiä sille
tekemistä.. tai se keksii minulle.. tai kodillemme.
Olen
ammatiltani valokuvaaja ja työni veisi kaiken mahdollisen ajan
elämästäni.. jos minulla ei olisi koiria.. kuolisin varmaan. Tai
homehtuisin kuvankäsittelyvuoren sisälle. Tämä blogi keskittyy varmasti
enemmän Icon (Gigabit Iwai) kehitykseen. Ainakin aluksi. Kirjaan
kuitenkin myös jotain muuta kehittymistä.
tiistai, 2. syyskuu 2008